Entisen Fredriksbergin konepaja-alueen, nykyisen Konepajan asuinalueen paikalla lainehti vielä 1800-luvun alussa Sörnäisten järvi. Järveä alettiin kuivata viljelysmaaksi ja laitumiksi 1820-luvun loppupuolella. Vuoteen 1850 mennessä järvi ympäristöineen oli jo niittyä ja osittain raivattu pelloksi.

Sörnäisten satamaan vedettiin sivuraide Pasilasta 1863, ja Sörnäisistä tuli Suomen ensimmäinen satama, jonne kauppatavarat voitiin rautatievaunuilla tuoda satamalaiturille. Ensimmäinen öljysäiliö rakennettiin 1889. Sörnäisten satamaradan varrella oleva tasainen peltoalue oli ihanteellinen paikka, kun päärautatieaseman vieressä toimiva Helsingin konepaja kävi ahtaaksi ja oli löydettävä paikka, jossa toiminnalla olisi myös laajentumisvaraa. Tuotannollinen toiminta Fredriksbergin (myöh. Pasilan) konepajalla alkoi vuonna 1903. Vuonna 1917 työntekijöitä oli yli 900. Yleisilmeeltään konepaja-alue oli hyvin yhtenäinen rakennusmateriaalina käytetyn punatiilen ansiosta.

Helsingin työväenyhdistyksen rakennuttama graniittinen jugend-tyylinen työväentalo valmistui vuonna 1908. Kallion harmaagraniittinen kirkko valmistui 1912 ja samana vuonna valmistui myös Helsingin kantakaupungin Hakaniemeen yhdistänyt Pitkäsilta. Kivirakenteinen silta on järjestyksessään viides paikalle rakennettu silta.

Tässäpä faktaa ympäristöstä, minne isoenoni muutti tammikuun alussa 1915. Miten hän itse olisi saapumista uuteen paikkaan ja ympäristöään ja kuvannut? Ehkäpä näin:

Veturi puhalsi savua ylös tummenevalle pakkastaivaalle kun Fredriksbergin asemalla astuin junasta alas asemalaiturille, missä eno oli minua vastassa. Kävelimme läpi asemahallin pujotellen ohi myyjien, joilta sai ostaa kahvia, keitettyä maitoa, pullaa ja tupakkaa. Emme kuitenkaan pysähtyneet, vaan jatkoimme matkaa Fredriksperinkadulle, enon asunnolle päin.

Pian tuloni jälkeen kävin ilmoittautumassa poliisin osoitetoimistoon. Olin saanut alivuokralaiskortteerin osoitteessa 3 linja 30 B huone numero 58. Talo oli kaksikerroksinen kivijalan päällä seisova puutalo, jossa oli useita pieniä hellahuoneita ja muutama vähän isompi huone ja keittiö. Joka huonetta kohden oli vähintään viisi asukasta ja ahdasta kaikkialla. Minäkin nukuin yöt kokoonpantavassa pukkisängyssä, jonka kankaan aamulla rullasin kannatinpuiden ympärille ja laitoin huoneen nurkkaan pystyyn päivän ajaksi.

Silloin kun isä oli työskennellyt Sörnäisissä satamatyömiehenä, oli Pitkänsillan pohjoispuolella vielä hyvin vähän asutusta ja työläisiä asui paljon myös kantakaupungin länsilaidalla, Punavuoressa, Kampissa ja Ruoholahdessa. Sörnäisten satama, satamaan vievä rata ja konepajojen rakentaminen radanvarteen olivat tuoneet alueelle lisää töistä ja paljon lisää asukkaita. Nyt suurin osa työläisistä asui Kalliossa ja sen lähialueilla. Puutalojen kortteleista erottautuivat komeat graniittiset Kallion kirkko, Työväentalo ja Pitkäsilta.

Työläiskaupunginosan ydin oli kuhiseva Hakaniemen tori. Toria reunustivat valtavat halkopinot, koska huoneita lämmitettiin puilla lämpiävillä kakluuneilla. Sörnäisten satamaradalta oli vedetty sivuraide Hakaniemeen, jota pitkin saatiin kuljetettua isoja määriä polttopuita torille myytäväksi. Klapikauppoja oli myös useiden talojen kellareissa. Jouluisin Pelastusarmeija lahjoitti köyhille puita. Juokseva vesi, viemäröinti, sähköt olivat ylellisyyttä, joita läheskään kaikilla ei ollut. Asukkaiden yhteiset puuvessat sijaitsivat talojen sisäpihoilla. Peseytyminen tapahtui yleisissä saunoissa. Naiset kantoivat vastuun perheestä ja järjestyksestä, isät tekivät pitkiä työpäiviä ja ottivat mielellään viinaryyppyjä, näkäräisiä. Perheenäitien lisätienestien toivo oli enimmäkseen satunnaisissa ompelutöissä ja pyykinpesussa. Linjojen varsilla oli paljon pikkukauppoja. Suutareita ja räätäleitä oli useampia. Heillä riitti työtä, vanhoja korjattiin ja uusia teetettiin mittojen mukaan.

Linjoilla oli halvat vuokrat ja väki monenkirjavaa. Miehistä suuri osa työskenteli tehtaissa tai ulko- ja sekatyömiehinä, joiden palkka oli kiinni suhdanteista. Joskus töitä oli, joskus ei. Varmoista tuloista ammattimies, kuten poliisi tai rautatieläinen, saattoi säästää rahaa omaan asuntoon. Kallioon ja Alppilaan nousikin työväen omia asunto-osakeyhtiöitä, joissa rautatieläisten osuus oli huomattava. Hellahuoneen tai huoneen ja keittiön hinta ennen maailmansodan alkua oli noin 1200-1500 markkaa, joten halvoilla lainoilla ei tarvinnut kovinkaan kauan työmiehen pistää syrjään 25 tai 50 pennin maksueriä.

Lapsia oli kaikkialla. Ahtaiden asuntojen vuoksi vapaa-aika vietettiin ulkosalla leikkien. Lasten täytyi myös osallistua perheen elatukseen niin pian kuin kynnelle kykenivät. Lehtien myyminen ja koteihin jakaminen oli kymmenen korvilla olevien lasten yleisin työ. Pääasiassa lehdet ostettiin irtonumeroina kaduilta, mutta sunnuntaiaamuisin niitä kaupiteltiin myös ovelta ovelle. Silloin ostettiin Työmiestä ja Helsingin Sanomiakin.

Pojat saattoivat saada taskurahoja kantamalla venäläisten upseerien rouvien kauppakantamuksia ja joulun aikaan joulukuusia rautatientorilta koteihin, tai toimittamalla sotilaiden kortinpeluupaikoille ruokaa.

Kaiken kaikkiaan elämä maalaiselon hiljaisuuden jälkeen näyttäytyi nuorelle miehelle Helsingissä oikein mielenkiintoisena.

*
Lähteet TMT 152:2383 TA; TMT 190:3127 TA; Helsingin kaupunginmuseo / Työväen asuntomuseo ja sen julkaisut; Arkkitehtitoimisto Livady: Pasilan konepaja. Rakennushistorian selvitys ja inventointi.