Ensimmäinen rautatie Suomessa avattiin 1862 Helsingin ja Hämeenlinnan välille. Jo ennen rautatieliikenteen avaamista oli valmistunut Carl Albert Edefeltin suunnittelema ensimmäinen asemarakennus Helsingin keskustaan. Töölönlahden eteläpuoliselle täytetylle merenlahdelle syntyi tiivis ja kirjava joukko makasiineja, veturitalleja, konepajoja ja muita rautateiden tarvitsemia rakennuksia. Kaupungin nopean kasvun myötä asemarakennus kävi pian pieneksi. Rautatiehallituksessa alettiin suunnitella uutta asemaa jo 1800-luvun lopulla. Siihen haluttiin pikatavara- ja postiliikenteen lisäksi sijoittaa myös rautatiehallinto. Aseman julkisivujen suunnittelusta järjestettiin 1904 kilpailu, jonka voitti arkkitehti Eliel Saarinen. Voittanut ehdotus oli kansallisromanttinen. Jotkut arkkitehdit tyrmäsivät ehdotuksen vaatien modernimpaa muotokieltä. Saarinen otti kritiikin tosissaan ja muutti suunnitelmiaan täysin.

Hallintorakennuksen perustustyöt aloitettiin 1905 joulukuussa ja se valmistui 1909. Asemarakennusta alettiin rakentaa 1912. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Suomi julistettiin sotatilaan heinäkuun viimeisenä päivänä 1914. Asemarakennus oli julkisivuiltaan jo lähes valmis, mutta senaatti keskeytti täysitehoisen rakentamisen ja vain olennaisempia töitä jatkettiin. Rintamalla haavoittuneita venäläisiä sotilaita tuotiin Helsinkiin niin runsaslukuisesti, että normaalit sairaalapaikat eivät enää riittäneet. Tarvittiin lisää tilaa ja yksi sairaalakäyttöön muutetuista tiloista oli keskeneräinen asematalo. Ensin sairaalaksi kunnostettiin pikatavarapuoli ja pian sen jälkeen suuri keskushalli sekä sen molemmin puolin olevat odotussalit. Asema oli venäläisten sotilassairaalana vuosina 1915-1916. Tammikuussa 1918 punaiset valtasivat aseman ja rautatiehallitus muutti valkoisen Suomen pääkaupunkiin Vaasaan. Asema vihittiin jonkin verran keskeneräisenä käyttöön 5.3.1919.

Antaapa isoeno-Antonin kertoa omin sanoin ajastaan asemarakennustyömaalla:

Pian Helsinkiin muuttoni jälkeen tammikuussa 1915 aloitin työt Helsingin asemarakennustyömaalla. Vaikka rautatieasema oli vielä keskeneräinen, niin se oli jo niin komea, että otin vaistomaisesti lakin päästäni kun tulin sinne sisään ensimmäistä kertaa. Täysin valmiina oli Rautatientorin puoleinen hallintorakennus, missä toimi väliaikainen asemahalli. Aseman keskeneräinen torni oli vielä rakennustelineiden peitossa ja 1861 rakennettu ja pieneksi käynyt vanha asema oli purettu vain osittain. Muut miehet asemarakennustyömaalla olivat minua paljon vanhempia. Enimmäkseen kuuntelin heidän juttujaan. Vieläkin miehet päivittelivät sitä, kuinka ihmiset ryntäsivät sodan alussa paniikissa ostamaan junalippuja paetakseen turvaan maalle. Rautatientorilla kiemurteli pahimmillaan satojen metrien jono Kansallisteatterin ohi Kaisaniemeen saakka. Koulut suljettiin ja ne aloittivat syyslukukauden kaksi kuukautta myöhässä.

Parin kuukauden kuluttua minulta jo meni työpaikka alta kun rautatieasema muutettiin venäläisten sotilassairaalaksi. Etsimme enon kanssa minulle uutta työpaikkaa, mutta emme heti löytäneet. Eräänä iltana kun olimme enon kanssa tulossa kaupungilta kotiin tuli Kaisaniemen kohdalla meitä vastaan isokokoinen poliisi, kuulemma jotain sukua enolle.

– Mitäs tiedät, kysyi poliisi.
– Mitäs tässä, vastasi eno. – Ollaan haettu pojalle töitä, mutta ei ole löytynyt. Eikös teille sinne poliisin sopisi?
– Ainahan meille mies sopii, poliisi vastasi. – Mutta ei meille noin vain oteta, niin kuin johonkin muuhun työmaahan. Meille pitää olla kirjallinen hakemus.
– Etkös sinä voisi sellaista kirjoittaa pojalle, kun olet itsellesikin kirjoittanut. Kyllä poika sitten maksaa, kun tulee taloon, eno ehdotti.
– Ei se mitään maksa, jos poika kerran haluaa, poliisi sanoi.
– Kyllähän poika poliisiin haluaa, eikös vaan Anton. Pääsethän sieltä pois, jos et halua olla. – Ei meiltä noin vain pois pääse, poliisi ilmoitti. – Meillä on kolmen kuukauden irtisanomisaika.

Poliisi otti henkilötietoni ylös jonka jälkeen jatkoimme enon kanssa matkaa kohti Pitkänsillan pohjoispuolta.

Minusta olisi ollut hienoa päästä poliisilaitokselle hommiin, vaikka tsaarin santarmilaitosta kohtaan tunnettiinkin epäluuloa niin vasemmalla kuin oikealla. Mutta kun poliisilaitokselta ei heti ruvennut mitään kuulumaan ja kun Kone- ja Siltatehtaalta tarjoutui työpaikka, niin menin sitten sinne.

*
Pääasialliset lähteet: TMT 152:2383 TA; Högström Hilkka (1996): Helsingin rautatieasema. VR-yhtymä Oy.