Vapun alla 1917 Helsingissä ilmestyvät sanomalehdet täyttyivät ilmoituksista, joissa kerrottiin liikkeiden, konttoreiden ja ravintoloiden olevan suljettuina vappupäivänä. ”Suodaksemme henkilökunnallemme vapautta Vapunpäivänä, pidetään alempana luetellut Ravintolat koko päivän suljettuina”, todettiin eräässäkin ilmoituksessa ja suljettujen ravintoloiden pitkään luetteloon kuuluivat niin Kämp, König, Kappeli kuin Kaivohuone. Oli tulossa viihteetön vappu. Myös ilmoitukset liikkeiden ja konttoreiden siirtymisestä kahdeksan tunnin työpäivään heti vapun jälkeen olivat yleisiä.
Sosialistien vaatimus kahdeksan tunnin työajasta näytti siis toteutuvan vapaaehtoisesti monilla aloilla, vaikka työaikalaki oli vasta valmisteilla. Sen sijaan ravintoloiden sulkeminen vappuna tuskin oli kenenkään etujen mukaista. Sitä ei ollut tapahtunut ennen eikä tapahtunut sen jälkeen. Tosin nurkan takana ravintoloita odotti toinen yllätys, josta siitäkin kyllä selviydyttiin, osittain luovalla ajattelulla. Nimittäin toinen sosialistien voimakkaasti ajama asia, kieltolaki, oli myös edelleen vahvistamatta, vaikka ensimmäinen yksikamarinen eduskunta oli hyväksynyt kieltolain jo 1907. Keisari ei kuitenkaan sitä vahvistanut. Uusi esitys kieltolaiksi tehtiin kaksi vuotta myöhemmin. Venäjän väliaikainen hallitus hyväksyi sen vapun jälkeen toukokuun lopussa 1917 ja kieltolaki määrättiin astuvan voimaan 1.6.1919, mikä sitten tapahtuikin, tunnetuin seurauksin.
Uusi Suometar uutisoi vapusta ”Uudenlaisena Vapunpäivänä”, joka poikkesi luonteeltaan suuresti edellisistä kun kaikki ravintolat, kahvilat, ruokapaikat ja elävätkuvat olivat suljettuina. Siis paikat, missä helsinkiläiset olivat tottuneet vappua viettämään. ”Joten ei mistään tavanomaisesta vapunvietosta voinut olla kysymyskään”.
Kello 9 aamulla Vanhan Ylioppilastalon portailla kajautettiin ilmoille isänmaallisia lauluja, jotka yleisö, etupäässä valkolakkeihin sonnustautuneet ylioppilaat ottivat vastaan suurin suosionosoituksin. Kuoronjohtajan lopuksi esittämään eläköön-huutoon Suomelle yhdyttiin voimakkaasti. Keskipäivällä liikkui lehden mukaan Pohjois-Esplanadilla tuhansiin nouseva sekalainen ihmispaljous heitellen ”aikansa kuluksi konfetteja ja serpentiinejä”, joukossa kuitenkin huomattavan vähälukuisesti ylioppilaita. Toisaalla oli käynnissä työväen vappukulkue. Sille annettiin tunnustus hyvästä järjestyksestä ja rauhallisuudesta. Miliisiä oli vahvistettu 400 miehellä ja kaduilla liikkui myös vahvistettuja sotilaspatrulleja. Ainoastaan kymmenkunta juopunutta pidätettiin.
Työväestön vappukulkue järjestäytyi Rautatientorilla ja yhtyi Hietalahdentorilta lähteneen venäläisten sotilaiden muodostamaan kulkueen kanssa Pohjois-Esplanadilla. Tässä, kuten muissakin työväenliikkeen tapahtumissa porvaristoa kismitti työväestön kaveeraaminen venäläisten sotilaiden kanssa. Taas kyseltiin, että yhäkö vain suomalaisten työläisten sopimaton kääntyminen venäläisen sotaväen puoleen jatkuu. Sitä pidettiin epäisänmaallisena ja autonomiaa rapauttavana ja suomalaisille alentavana.
Viihteettömän vapun päivän iltana päivällinen kärsimys otettiin kiinni korkojen kanssa. Osakunnat järjestivät omia tanssiaisiaan, teatterit näyttelivät loppuunmyydyille katsomoille. Myös Pitkänsillan pohjoispuolella tanssittiin työväenyhdistysten järjestämissä tapahtumissa.
Vappukulkueessa oli mukana 96 ammattiyhdistystä ja -osastoa. Yhteensä vappukulkueen osallistui Työmiehen mukaan jopa 50 000 ihmistä, mitä voi pitää hyvin isona lukuna. Jos väkeä todella oli liikkeellä noinkin paljon, oli kyseessä melkoinen joukkovoiman osoitus.
Työväen vappukulkue ja –mielenosoitus oli tarkkaan etukäteen suunniteltu ja paikat jaettu. Suomen valtionrautateiden konepajojen osasto ei ollut mukana. Saattoiko olla, että heidät oli komennettu järjestystä ylläpitämään? Näin olen tulkinnut isoeno-Antonin kuvitteellisessa kertomuksessa, koska hän kuului järjestyskaartin ensimmäiseen komppaniaan. Marraskuussa 1917 kun järjestyskaartien silloiset 24 komppaniaa organisoitiin rykmenttikokoonpanon mukaisesti, tuli Fredriksbergin konepajan ensimmäisestä komppaniasta 1-1-1 eli ensimmäisen rykmentin ensimmäisen pataljoonan ensimmäinen komppania. Komppaniaa johti ilmeisesti alusta alkaen Fredriksbergin konepajan työnjohtaja Gustaf Gressen Tamlander.
Olimme konepajan järjestysmiesten kanssa saaneet käskyn turvata vappurauhaa kulkueen ja juhlan aikana. Helsingin suomalainen työväki oli määrätty kokoontumaan vappuna rautatientorille klo 9.45, josta järjestäydyttiin riveihin neljä henkeä rinnan siihen järjestykseen kuin etukäteen Työmiehessä julkaistu taulukko ja osastojen järjestysnumerot osoittivat. Kansallisteatterin edessä Mikonkadun puolella oli paikka kulkueen tärkeimmille eli Helsingin työväenyhdistyksen soittokunnalle, laulukuoroille ja Sosialidemokraattisen puolueen eduskuntaryhmälle. Sen jälkeen tulivat ammattiosastot alkaen kirjaltajayhdistyksestä ja kirjaltajain ammattiosastosta.
Lapsia ei kulkueeseen haluttu ja me järjestysmiehet valvoimme miliisien kanssa, että kukaan ei liittynyt matkalta mukaan. Kulkueen oli määrä olla järjestäytyneen työväen voimannäyte ja sellainen siitä tulikin. Rautatientorilta lähti juhlakulkue nelimiehisinä riveinä liikkeelle Mikonkatua myöten Pohjois-Esplanadinkadun kulmaan, josta suomalaisten rinnalle yhtyivät venäläiset toverit. Siitä kulkue jatkoi matkaa kahdeksan henkeä rinnan pitkin Pohjois-Esplanadia, Unioninkatua ja Siltasaarenkatua sekä Eläintarhan ja Fredriksberginrinnettä kohti Eläintarhan kenttää, missä juhlaohjelma toimitettiin. Ennen kuin kulkueen häntäpää kirvesmiesten ammattiosastoa myöten oli päässyt Eläintarhan kentälle, oli aikaa kulunut melkein neljä tuntia. Alkupään porukka joutui hytisemään kylmässä säässä loppupäätä odotellen, mutta ei se kauheaa ollut kun kentän keskustalle sijoitetut soittokunnat ja köörit olivat siellä viihdyttämässä.
Me järjestysmiehet valvoimme järjestystä ja puutuimme tilanteeseen vain jos joku esiintyi juopuneena tai ei totellut airuiden tai yliairueen määräyksiä, mitä ei kyllä tapahtunut. Airueet antoivat lähempiä määräyksiä, heidät tunnisti tutusta punaisesta nauhasta, joka kulki olan yli. He ohjasivat joukkueet myös asettamaan liput puhujalavojen läheisyyteen. Ohjelman yleissuoritusta ohjasi yliairueena sos.dem. kunnallisjärjestön sihteeri tov. Väinö Aalto, joka oli tavattavissa kentän keskustassa ja jolla oli merkkinä airuenauhan lisäksi punainen nauha hatun ympäri.
Kun kaikki olivat saapuneet kentälle, kajautettiin ensin Kansainvälinen, sitten Marseljeesi ja lopuksi Fanfaari. Sen jälkeen puhujalavat julistettiin avatuiksi. Puhujalavoja oli yhteensä seitsemän. Niistä olivat 1-3 suomenkielisten, 4-5 venäjänkielisten, 6 vironkielisten ja 7 ruotsinkielisten lavat. Kullakin puhujalavalla ohjasi ohjelman suoritusta kokouksen alussa valittu puheenjohtaja.
Valvoin järjestystä toisen puhujanlavan edustalla, jolla puhuivat kansanedustajat Konrad Lehtimäki ja Hanna Kohonen, ensin mainittu myös kirjailijana tunnettu, sekä sahateollisuuden luottamusmies Eero Haapalainen. Aiheet käsittelivät maailmansotaa, tekeillä olevaa elintarvikeasetusta ja kahdeksan tunnin työpäivää. Kullakin puhujanlavalla lausuttiin päivän aikana myös runoja.
Sää oli koleahko ja juhlakenttä huonossa kunnossa, josta syystä osa juhlijoista lähti pois ennen ohjelman loppuunsuorittamista eli yhteistä eläköönhuutoa, jonka jälkeen joka puhujalavalta julistettiin juhlakokous päättyneeksi.
***
Lähteet: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot, sanomalehdet: Helsingin Sanomat, Työmies ja Uusi Suometar 27.4.-3.5.1917. Artikkelikuvassa (ei välttämättä näy) 8-tuntisen työpäivän puolesta järjestetty mielenosoitus Helsingissä huhtikuussa 1917, mukana soittokunta. Kuva: Museovirasto – Musketti. Historian kuvakokoelma.