Miksi suomalaisissa kalliomaalauksissa ei ole kuvattu karhua kuin muutamassa harvassa poikkeustapauksessa, jotka nekään eivät ole täysin aukottomasti tulkittavissa karhuiksi? Yleisin selitys on Kalevalaan ja vanhaan suomalaiseen mytologiaan pohjautuva uskomus, että lausumalla karhun oikean nimen manaa sen esiin. Siksi karhua piti kutsua peitenimillä kuten otso, nalle tai mesikämmen. Karhulle on kerätty ainakin parisataa rinnakkaisnimeä. Samalla peitenimien logiikalla karhu olisi ollut liian pyhä ja mahtava eläin myöskään kuvattavaksi kalliomaalauksiin.
Se onkin hirvi!
Mutta voisiko syynä karhukuvien puuttumiseen olla yksinkertaisesti se, että karhulla ei ollut kalliomaalauksia tehneen väestön mytologiassa samanlaista tärkeää merkitystä kuin myöhemmin suomalais-ugrilaisilla kansoilla? Kalliomaalausten kuvien tulkitseminen Kalevalan pohjalta on osittain perua aiemmin vallalla olleesta jatkuvuusteoriasta, eli suomensukuisten kielten uskottiin levinneen Suomen alueelle jo viimeistään tyypillisen kampakeramiikan ilmestymisen aikoihin vajaat 6000 vuotta sitten – aikana, jolloin kalliomaalauksiakin tehtiin.
Nykytietämyksen valossa suomen ja saamen kantamuodot levisivät tänne vasta ajanlaskun alun tietämissä, jolloin kalliomaalausten teko oli jo loppunut. Kalliomaalauksia tehnyt väestö puhui meille tuntematonta kieltä, mutta heidän kallioihin maalaamansa kuvat tarjoavat meille pienen mahdollisuuden yrittää ymmärtää heidän ajatus- ja uskomusmaailmaansa.
Kalliomaalausten kuva-aiheiden perusteella hirvellä on ollut niitä tehneen väestön uskomuksissa keskeinen sija. Suomen kalliomaalauksissa kuva-aiheita on hyvin niukasti ja ihminen sekä hirvi dominoivat kuvakerrontaa. Mielenkiintoista on, että kaikissa Fennoskandian alueen kalliokuvissa – kalliomaalauksissa ja kalliopiirroksissa – hirvellä ja nimenoman naarashirvellä on tärkeä rooli. Pitkästä välimatkasta ja alueellisista eroista huolimatta Norjan rannikolta Ruotsin ja Suomen kautta Itä-Karjalaan kulkevalla vyöhykkeellä hirveen liittyvät uskomukset näyttävät yhdistäneen metsästäjä-keräilijäväestöä, vaikka yhteistä kieltä heillä ei todennäköisesti ollutkaan. Karhukin kuvastossa esiintyy, mutta ei mitenkään keskeisenä hahmona ja usein metsästyksen kohteena.
Kalliokuvat vastaisku maatalousväestölle?
Suomen kalliomaalauksilla on ikää noin 7000–2000 vuotta. Ajoitus perustuu etupäässä vesistöhistoriaan. Aika noin 7000 vuotta sitten eli 5000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua oli kaikin puolin muutosten aikaa Euroopassa. Maataloutta harjoittava väestö syrjäytti metsästäjä-keräilijät aina eteläistä Skandinaviaa myöten. Pohjoisen Fennoskandian alueella jatkettiin metsästykseen ja keräilyyn pohjautuvaa elinkeinoa. Suomessa ajankohtaan liittyvää muutosta kuvaa saviastioiden valmistuksen alkaminen. On mielenkiintoista havaita, että samaan aikaan kun väestöpohja ja elinkeino vaihtuivat etelämpänä, kalliomaalauksia ja kalliopiirroksia alettiin tehdä intensiivisemmin lähes samanaikaisesti laajalla alueella Pohjois-Norjasta Itä-Karjalaan. Itse kalliokuvien teko oli jo alkanut hieman aikaisemmin alueella, joka ulottuu Keski-Norjan rannikolta aina nykyisen Narvikin alueelle saakka. Varhaisimmat kalliopiirrokset olivat suurikokoisia, jopa useiden metrien pituisia eläinkuvia. Myös nykyisen Keski-Ruotsin alueelta Gärdestä tunnetaan vastaavia suuria eläinaiheita.
Noin 7000 vuotta sitten kuvien koko pieneni, kuvia alkoi olla samassa kuvakentässä useita ja niiden aiheet monipuolistuivat. Ihminen ja vene tulevat mukaan kerrontaan. Muodostui alueellisia keskuksia, joihin kerääntyi tiettyinä yhteisesti sovittuina juhla-aikoina väkeä hyvinkin kaukaa. Tällaisia suuria kalliopiirroskenttiä ovat esimerkiksi Äänisen itäranta ja Vienanmereen laskevan Uikujoen suu Itä-Karjalassa nykyisen Venäjän alueella, Alta Norjassa ja Nämforsen Ruotsissa. Suomessa Astuvansalmen, Saraakallion ja Värikallion maalauskalliot ovat olleet vastaavia keskuspaikkoja, joille on tultu pitkienkin matkojen takaa ja jotka ovat olleet käytössä vuosisadasta, jopa -tuhannesta toiseen.
Kalliomaalaukset ja kalliopiirrokset ovat siten saattaneet merkitä myös metsästyksestä ja keräilystä eläneiden ihmisten halusta erottautua etelän maatalousväestöstä ja korostaa omia myyttejään – jossa hirvellä oli kaikkia yhdistävä rooli. Hirven tärkeää roolia kuvaa myös kaikkialla veneiden kokkaan kuvattu hirvenpää ja laajasti kuvastossa toistuva hirvenpäinen sauva, jolle on olemassa myös esineellisiä vastineita.
Onko karhu aikeissa syödä kalastajan kalan Altan Hjemmeluftissa? 
Karhu talvipesässään Altan Kåfjordissa. 
Pistemäisillä viivoilla kuvioitu hirvi Altan Kåfjordissa. 
Laukkaava hivi Äänisellä Besov Nosin kalliolla. 
Flatruetin kalliomaalauksen hirviä. 
Narvikissa keskelle esikaupunkialuetta saarroksiin jäänyt suurikokoinen hirvenkuva. 
Vienanmereen laskevan Uikujoen varrella Zalavrugassa on jousiampujamiehen edessä meneillään karhun metsästys keihäällä.
Lähteet (mm.): Kalmistopiirin artikkelit (esim. hakusana kielitiede); Jan Magnus Gjerden tohtorinväitöskirja ”Rock Art and Landscapes” UIT 2010; Haggren et. al. ”Muinaisuutemme jäljet”, Gaudeamus 2015. Tulkinnat ja kuvat omia.
Kiitos Tuija!
Hirvi oli tärkeä saaliseläin. Jos kuvia tulkitaan maailmankatsomus viitekehyksenä, kotostaako hirven yleisyys tässä maanpäälisessä elämässä pärjäämistä.
En ole arkeologi, enkä asiantuntija, mutta minulle jäi Saamelaisten mytologia -kirjasta käsitys, että saamelaiset olisivat pitäneet itseään ”hirven/ peuran/(poron) kansana (shamaanit pukeutuivat niiden nahkoihin”). Lisäksi hirvet/porot/peurat ovat myös shamaanien rummuissa varsin yleinen kuvan aihe. Miksi he eivät olisi käyttäneet samaa kuva-aihetta muualla?
Tässä vielä lainaus kirjasta:
”Geneettisten tutkimusten perusteella saamelaisten kantaäidit ovat peräisin sekä Länsi- että Itä-Euroopasta; saamelaisten esivanhemmat saapuivat siis eri ilmansuunnista. Tämä selitys sopii hyvin yhteen useimpien arkeologiseen todistusaineistoon perustuvien johtopäätösten kanssa. Se on antanut myös viitteitä siitä, että ainakin osa saamelaisten esivanhemmista olisi tullut pohjoiseen heti viimeisen jääkauden jälkeen jäistä vapautunutta Pohjanmeren rannikkoa pitkin.” Pentikäinen & Pulkkinen (2018), Saamelaisten mytologia, s. 19-20.
Hei! Myös Siperiasta on kansoilta myyttejä, joiden mukaan naarashirvi on synnyttänyt maailman, eli myytti on ollut laajalle levinnyt. Pohjoiseen on tullut jääkauden jälkeen nykyisen Norjan rannikkoa pitkin väkeä sekä etelästä että idän suunnalta nykyisen Venäjän alueelta. Tästä on hyvä dokkari Areenassa: Ensimmäiset ruotsalaiset (Etelä-Skandinaviasta on saatu myös dna-näytteitä näistä varhaisista asuttajista, valitettavasti Suomesta ei). Nykyisen Suomen ensimmäiset asukkaat lienevät samaa perua. Siitä on aika iso ajallinen harppaus nykysaamelaisiin. Väkeä on tullut eri aikoina eri suunnista ja tulijat ja vanha väestö ovat sulautuneet keskenään. Suomen ja saamen kantamuotojen puhujat syrjäyttivät jostain syystä kuitenkin aikaisemmat täällä puhutut kielet.
Kiitos vastauksestasi! Eli jos Pentikäinen ja Pulkkinen kertovat, että saamelaisten kantaäidit ovat tulleet lännestä ja idästä, niin ei kai se välttämättä ole kertomasi mukaan ristiriidassa, jos mainitsemasi kansat ovat sulautuneet lännestä tulleen kansan kanssa ja muodostaneet saamelaiset.
Vaikea sanoa, missä vaiheessa saamelaiset ovat muodostaneet oman identiteetin omaavan ryhmänsä: onko se ollut kieleen vai elinkeinoon liittyvää. Saamelaisten äitilinjoissa on tiettyä U-haploryhmää enemmän kuin muualla Suomessa, missä vallitsee H-haploryhmä. Mutta tässäkin on omituisia siirtymiä, rautakautisten DNA-näytteiden perusteella idässä on ollut enemmän nykyisen Länsi-Suomen haplotyyppejä ja päinvastoin. Lisää tukimusta tarvitaan joka tapauksessa!
Sakandinavian varhaisimpaan maanviljelyskulttuuriin (megaliittihautoja rakentanut neoliittinen yhteisö) liittyviä kalliotaidekohteita ei tosiaankaan taideta tuntea. Sensijaan esimerkiksi Irlannin megaliittihaudoissa on kaiverrettuina geometrisia kuvioita.
Mietin, miten tähän sopii Etelä-Skandinavian pronssi- ja rautakautinen maanviljelyskulttuurin kalliotaide. Sitä on lukumääräisesti moninkertaisesti pyyntikulttuurin kuvastoon verrattuna, ja joillakin pyyntikulttuurin kohteilla on myös maanviljelyskulttuurin kuvastoa (esim. Nämforsen). Ajallisesti toinen päättyy siihen, mistä toinen alkaa.
Ja tietenkin edelleen kiinnostavaa on, miksi maanviljelyskulttuurin kalliotaidetta ei tunneta Suomesta.