Siirtolaiseksi lähdettiin useista syistä, jotka voidaan niputtaa kahteen sanaan: työntö ja veto. Työttömyys, epämiellyttäväksi koettu työ, köyhyys, asevelvolliseksi joutumisen pelko tai perheen sisäiset ristiriidat saattoivat olla työntämässä Suomesta valtameren taakse. Amerikasta saapuneet kirjeet, joissa kerrottiin hyvästä palkasta ja vapaasta ilmapiiristä, usein vielä höystettynä valokuvilla, joissa oltiin pukeuduttu suuren maailman malliin, olivat yksi tärkeimmistä vetävistä tekijöistä. Amerikankirjeitä julkaistiin myös sanomalehdissä.
Isovaari Erland Oksasen lähtöhaluja voi vain arvuutella. Silloisesta Oulun läänistä oli lähtijöitä vuosina 1870–1914 toiseksi eniten koko Suomesta, yhteensä 47 700, joten isovaari oli varmasti kuullut tarinoista Amerikkaan menijöistä. Oulun luvut tosin kalpenevat Vaasan läänin rinnalla, josta lähtijöitä oli samaan aikaan 158 400. Työntävä tekijä saattoi olla nopealla päätöksellä hankittu työ sahalla Kemissä, joka ei ehkä sittenkään ollut mieluista. Ja ehkä kasvava perhekin oli alkanut ahdistaa.
Matkalippuja Amerikkaan ei vielä siirtolaisuuden alkuaikoina voinut ostaa suoraan Suomesta, vaan se oli hankittava Ruotsista tai Norjasta tai sitten joku siirtolaiseksi jo lähtenyt toimitti lipun kotimaahan. Vuodesta 1886 matkalippuja sai ostaa jo suoraan Suomesta. Tavallista oli, että Amerikkaan jo lähteneet joko houkuttelivat tuttavapiiristään muitakin tulemaan samalle paikkakunnalle tai heidän esimerkkinsä houkutteli heitä lähtemään. Olihan se helpompaa tulla paikkaan missä oli jo toisia suomalaisia ja ehkä jo työpaikkakin valmiiksi katsottuna.
Erland Oksasen esimerkin innoittamana Ellis Islandillla nousivat 25. toukokuuta 1901 maihin Evert Tossavainen, 31, Hjalmar Puhakainen, 20 ja Johannes Lahdenperä, 28. He olivat lähteneet Liverpoolista Lucania-nimisellä valtamerialuksella ja päämääräkseen he ilmoittivat tulotiedoissa Eveleth, Minnesota ja vastaanottajakseen ystävänsä Erland Oksasen. Miesten lähtösatamaksi oli merkitty Göteborg, joten mitä luultavimmin he olivat Erlandin tai vaimonsa Olgan tuttavia Kemin ajoilta. Yleensä tuohon aikaan suomalaiset purjehtivat Amerikkaan Hangon satamasta, mutta Pohjois-Suomesta lähdettäessä Göteborg oli edelleen varteenotettava lähtöpaikka.
Johannes Lahdenperä -niminen henkilö noilta vuosilta löytyy siirtolaisrekisteristä ja passitiedoissa hänen kotipaikakseen on merkitty Oulu, mikä vastaa arveluja Erlandin Kemin tai vaimonsa Olgan Oulun tuttavuuksista. Mutta ikää Lahdenperälle on passitiedoissa merkitty vasta 16 vuotta, joten hän ei välttämättä ole sama henkilö, jonka Erland vastaanotti Evelethissä. Tosin alun perin käsin kirjoitetuissa nimissä ja i’issä saattaa usein olla heittoa.
Seuraava Erlandin Amerikkaan vetämä henkilö oli hänen sukulaisensa Konsta Sihvola Asikkalan Vesivehmaalta. Alun perin Konstan isoveli Anton oli suunnitellut lähtöä mutta syystä tai toisesta se peruuntui, ehkä tuore vaimo vastusti lähtöä. Konsta saapui myös Ellis Islandin kautta 6. toukokuuta 1902 ja ilmoitti vastaanottajakseen Erland Oksasen. Konsta kirjoitti kesäkuussa pikkuveljelleen, että ”kyllä se oli hauskaa kun pääsin tänne Oksasen luo”. Työpaikkaa hän kehuu hyväksi ja työtä helpoksi. ”Kyllä minä löysin hyvän työpaikan ollaan aina yöllä töissä ei ole kuumasta pelkoa on kovasti helpo työ.” Työ oli ”maan päälys työtä” mutta palkka sama kuin kaivannossa työskentelevillä 2 taalaa päivältä, mistä jäi hyvin säästöön kotiin lähetettäväksi. Kirjeessä Konsta myös kertoi kuinka ”minä ja oulun poika tapettiin piikkisika kun mentiin työmaalle ”, mahdollisesti kyseessä oli joku kolmesta Erlandin aiemmin vastaanottamista miehistä.
Elokuussa Konsta kirjoitti veljelleen Antonille, että paikkakunnalla oli riehunut tauti ja kaatanut miehiä kovassa kuumeessa sängyn pohjalle, jotkut niin pahasti, että olivat hourailleet. ”Oksanen oli kovasti ja huonona 3 viikkova nyt on ia terve meinasi tulla minuunkiin minä kävin ostamassa viinaa ia kanvärtiä siitä tein hyvää rohtoa niin olen päässy vapaaksi tällä kertaa.” Omia lähtömotiivejaan hän selittää vedolla ”en lähtenyt kennenkään takia tähän maahan se tuli muuten semmonen mieli, että sitä piti pakosti lähtejä”.
Konsta Sihvolan elokuisesta kirjeestä ilmenee myös, että miesten esimerkin innoittamana kotipuolesta Asikkalasta olisi ollut lisääkin tulijoita ”minä ja Oksanen kirjotettiin kalliolle [Kalliolle} mutta ei meitillä ollu sille aikomus lähettää tikettiä”. Matkalippua ei lähetetty kenelle tahansa eikä haluttu toivottaa tervetulleeksi, kunnon työmies piti olla, ettei oma maine menisi. ”Sano terveisiä kaikille tutuille ja sano alperille että ei tänne ole hyvä tulla täällä on vaikia olla semmosen joka ei ole ennen tehny töitä.”
Kirjeen lopusta paljastuu mielenkiintoinen tieto koskien isovaari Erlandia: ”Oksanen lähti tänään tuluuttiin [Duluth] 1 viikoksi”. Isovaari oli siis päättänyt kahden Amerikanvuoden jälkeen jäädä maahan pysyvästi ja lähti Duluthiin, missä sijaitsi lähin District Court, suomalaisittain käräjäoikeutta vastaava laitos, jonne saattoi tehdä aieilmoituksen tai aikomusilmoituksen hakea Yhdysvaltain kansalaisuutta viiden vuoden kuluessa. Oikeastaan aieilmoitus oli tehty jo toukokuussa, mutta mahdollisesti se tarvitsi vahvistuksen. Vaimo ja lapset olivat juuri muuttaneet Kemistä Erlandin kotipaikkakunnalle Asikkalan Vesivehmaalle. Vaikutti siltä, että perhe ei ollut halukas muuttamaan isän perässä. Olga Maria Oksasesta uhkasi tulla Amerikan leski, mikä sekään ei ollut aivan tavatonta siirtolaisuuden suurimpina vuosina 1900-luvun alussa.
Lähteitä:
Siirtolaisuudensta yleistietoa: Kero, Reino 1996: Suureen Länteen. Siirtolaisuus Suomesta Pohjois-Amerikkaan. Siirtolaisuusinstituutti.
Laivatiedot: FamilySearch.
Konsta Sihvolan kirjeet: Heli Etu-Sihvolan kokoelmat.