1.6.2003 Cizur Menor – Puente la Reina, 18 km.
Nousen muiden pyhiinvaeltajien tapaan jo ennen kello kuutta ja pukeudun nopeasti vaellusvaatteisiini. Tänään iltapäivällä saavun tienhaaraan Puente la Reinan kaupungin ulkopuolella, missä tapaan keskiaikaisen edeltäjäni pyhän Birgitan. Loppumatkan Santiago de Compostelaan vaellan pyhän Birgitan jalanjäljissä. 

Olen varustautunut huonosti päivän kohtaamiseen. Alkumatkasta rutiinit eivät vielä ole selvät ja olen unohtanut ostaa aamiaistarpeet valmiiksi. Joudun tyytymään välipala-automaatin appelsiinilimuun ja makeaan leipään, josta saan nieltyä alas vain muutaman palan.

Edessäni on rankka nousu Puerto de Perdónin huipulle, missä keskiajalla sijaitsi pieni kappeli ja pyhiinvaeltajille tarkoitettu majapaikka. Nykyään rakennuksista ei ole kiveäkään jäljellä. Niiden tilalle on rakennettu isoja tuulimyllyjä, joiden generaattorit pumppaavat sähköä Pamplonan kasvaviin tarpeisiin. Maisema kukkulan huipulta on henkeäsalpaavan upea.

Tervehdin henkisesti edeltäjääni tienhaarassa, missä Arlesin reitti yhdistyy muihin Ranskasta alkaneisiin reitteihin. Muistoksi eurooppalaisia vaeltajia yhdistäneeseen tärkeään tienristeykseen on pystytetty apostoli Jaakobin patsas.

Kun pyhä Birgitta, silloin vielä rouva Ulf Gudmurinpoika, valmisteli miehensä kanssa pyhiinvaellusmatkaa Santiago de Compostelaan, oli heidän ennen lähtöä järjestettävä hoito kahdeksalle lapselleen. Pariskunnan pyhiinvaellusmatka Pohjolan perukoilta pyhän Jaakobin haudalle kesti tuohon aikaan kokonaista kaksi vuotta, kesäkuusta 1341 kevääseen 1343.

Birgitta ja Ulf päätyivät laittamaan kaksi nuorinta lastaan luostariin. Seitsemänvuotias Bengt lähetettiin Alvastraan sistersiläis-munkkien, ja viisivuotias Cecilia Skänningeen dominikaaninunnien huomaan. Varmuuden vuoksi pariskunta teki myös testamentin, sillä matka tiedettiin pitkäksi ja vaaralliseksi.

Mahtoikohan kukaan tuolloin arvostella Birgittaa itsekkyydestä? Lähteä nyt noin vain matkaan ja jättää pienet lapset yksin kahdeksi vuodeksi. Tuskin. Pyhiinvaellusmatka oli suuri kunnia, josta riitti autuutta koko suvulle. Muutenkin oli tapana, että lapset lähetettiin sukulaisten luo kasvatettavaksi. Kuolleisuus oli korkea ja sukulaiset sen ajan turvaverkko.

Vaikka nykyajan pyhiinvaellus kestää ajallisesti vain murto-osan keskiajan vaelluksesta, ei kunniasta ole enää tietoakaan. Päinvastoin, erityisesti ikäiseni nelikymppiset naiset kohottelivat mieluusti kulmiaan kuullessaan, että jätän 8- ja 11-vuotiaat tyttäreni kuukaudeksi isän ja isovanhempien hyvään huomaan: “Minä en ainakaan voisi jättää lapsiani yksin niin pitkäksi aikaa”.

Kivenheiton matkan päässä historiallisesta tienhaarasta sijaitsee Puente la Reinan refugio. Siellä on isot tilavat suihkut ja runsaasti lämmintä vettä. Pesen nyrkkipyykissä hikiset vaatteeni ja vien ne pihalle kuivumaan. Nykyajan pyhiinvaeltaja saa nauttia ylellisyyksistä, joista keskiajalla ei osattu edes haaveilla.

Toisaalta Birgitta puolisoineen kuului yläluokkaan ja he matkustivat ratsain mukanaan liuta palvelijoita. Birgitta oli jo tuolloin täysin rinnoin mukana politiikassa ja ajoi voimakkaasti paavin istuimen siirtämistä Avignonista Roomaan. Seurue yöpyi luostareissa ja kirkon pitämissä majataloissa. Levähdyspaikoissa Birgitta tapasi pappeja, joiden kanssa hän kävi innokkaita keskusteluja. Runoilijat ja laulajat kertoivat hänelle matkan varren nähtävyyksistä.

Itse suuntaan yksin lounaalle. On sunnuntai ja kaupunki hiljainen, mutta ravintolat ovat ripustaneet jalkakäytäville kylttejä, joissa he mainostavat päivän lounasta. En jaksa vertailla hintoja, vaan menen sisään ensimmäiseen siistinnäköiseen paikkaan. Olen aikaisessa, sillä valkoisin paperipöytäliinoin somistetussa salissa istuu ennestään vain yksi toisiinsa uppoutunut pariskunta.

Kolmen ruokalajin lounaan ja kahden viinilasillisen jälkeen lähden katsomaan Arga-joen yli vievää Puente la Reinaa eli Kuningattaren siltaa, jonka mukaan koko kaupunki on saanut nimensä. Silta on peräisin jo 1000-luvulla, mutta aivan tarkalleen ei tiedetä kenen Navarran kuningattaren toimesta silta rakennettiin. Joka tapauksessa silta oli jo olemassa silloin, kun Birgitta seurueineen vaelsi tämän samaisen joen yli.

Siltojen rakentaminen oli keskiajan pyhiinvaeltajille erittäin tärkeä kädenojennus. Joutuuhan matkailija ylittämään joen laskujeni mukaan yli kuutisenkymmentä kertaa ennen Santiagoa. Osa ylityksistä on kapeita puronpahasia, mutta osa, kuten Arga-joki Puente la Reinan kohdalla, hyvinkin leveitä virtoja. Ennen siltoja matalat ylitykset hoituivat kahlaamalla, suurimmilla virtapaikoilla täytyi tyytyä ryöstelevien lauttureiden palveluksiin.

Taivas synkkenee ja ukkonen jyrähtää. Kiirehdin takaisin refugioon ja ennätän ovelle juuri, kun rankkasade alkaa. Käyn nopeasti hakemassa pyykit narulta, laitan kännykän lataamaan ja heittäydyn makuusalin kerrossänkyyn pitkälleni.

Mietin ihmeissäni, miten Birgitta ja Ulf kestivät pitkän eron lapsistaan ja miltä pienestä Bengtistä ja Ceciliasta mahtoi tuntua, kun heidät sijoitettiin erilleen toisistaan ja muista sisaruksistaan. Huoli siitä, selviävätkö vanhemmat matkalta kotiin hengissä on varmasti painanut lapsia. Toista se on nykyään, kun tekstiviesteillä voi olla yhteydessä kotiin joka päivä.

Illalla vaeltelen yhteistiloissa ja juttelen muiden kanssa. Näen vilaukselta argentiinalaispariskunnan lähdössä jonnekin, mutta en käy tervehtimässä, koska arvelen näkeväni heidät taas kohta uudelleen. Harmi, sillä se oli viimeinen kerta ja koskaan en saanut selville, joutuiko pariskunta keskeyttämään matkan vai pääsivätkö he perille.

Mulkosilmäinen saksalaismies näyttää turvonnutta jalkaansa, jonka kantapäätä koristaa märkivä rakko. Saksalainen kertoo, että hän on joutunut olemaan refugiossa jo kaksi yötä koska ei ole pystynyt kävelemään. Kenkänsä hän aikoo lähettää huomenna postin avauduttua takaisin kotiin ja suuntaa sen jälkeen paikalliseen urheiluliikkeeseen ostamaan kunnon vaelluskengät. (Ihmettelen kyllä, miksi hän haluaa maksaa postimaksun surkeista kengistään. Itse olisin heittänyt mokomat monot roskiin). Myötätuntoisena annan miehelle yhden antiseptisistä pyyhkeistäni ja annoksen Basibact-pulveria. Onnittelen itseäni hyvistä kenkä- ja sukkavalinnoistani. Toistaiseksi rakkoja nolla.

Vertailen opaskirjoja nuoren saksalaisen sairaanhoitaja Heiken kanssa ja suunnittelemme yhdessä huomista reittiä. Heike pyytää minua kanssaan illalliselle, ja ideoiden puutteessa menemme samaan paikkaan missä lounastin. Illallisen menu del dia on täsmälleen sama kuin lounaalla, onneksi vaihtoehtoja on useita.

Vaelluksella uhkaa saada espanjalaisesta ruokakulttuurista varsin yksipuolisen kuvan, jos raha ei riitä kuin tarjousruokiin ja halpaan viinin. A la Carte listalta löytyisi herkkua jos toista, mutta jotenkin tuntuu, että kalliit ravintolareissut saavat jäädä tavallisen turistimatkan yhteyteen.

*
Luku 3.5. kirjastani ”Kävellen Santiago de Compostelaan”. Uudistettu laitos. Omakustanne, 2011 (alun perin ilmestynyt vuonna 2005 nimellä Tuija Lehtonen).