Alaskan kultakentille lähtijän kannatti tehdä varusteostoksensa Seattlessa, koska Alaskassa kaikki oli kalliimpaa – jouduttiinhan varusteet ruokasäilykkeitä myöten tuomaan sinne muualta. Näin teki varmasti myös isovaari Erland ennen lähtöään. On muutama todennäköinen, joskin varmistamaton reitti, mitä kautta hän lopulta päätyi Seattlesta ensimmäiseen tunnettuun asuinpaikkaansa Ophiriin.

”Rikkaan miehen reitti” oli kallein mutta helpoin. Siinä kuljettiin jäättömänä aikana höyrylaivalla koko matka Seattlesta Dutch Harborin kautta Beringinmerelle ja Yukon-joen suulle, josta jatkettiin jokilaivoilla eteenpäin. Mahdollisuus oli jatkaa matkaa aina Kanadan puolelle Dawson Cityyn, Klondike-kultaryntäyksen keskukseen.  Ophir sijaitsee Yukon-joen länsipuolella, sen sivujoen Innokon varrella. Alueella on paljon pikkujokia ja -puroja, joita kullankaivajat hyödynsivät etsiessään kultaa.

Klondiken kultaryntäyksen aikaan suurin osa kullankaivajista kulki päämääräänsä joko Dyean polkua Chilkoot-solan yli tai Valkoisen solan polkua (White Pass Trail). Nämä kuuluisat polut lähtivät Dyeasta ja Skagwaysta, kahdesta lähekkäin sijaitsevasta pienestä kylästä. Useimmat kaivostyöläiset ylittivät solat lopputalvella, helmikuussa tai maaliskuussa, ja leiriytyivät sitten Lindemanin ja Bennettin alkujärville, kunnes jää poistui järvistä ja joista huhti-toukokuussa ja jatkoivat sitten vesitse itse rakentamillaan proomuilla. Kun White Pass Trail korvattiin rautatiellä – White Pass & Yukon Railroad – vuonna 1899 Dyea kuihtui vähitellen ja Skagway alkoi kukoistaa höyrylaivojen purkupaikkana ja lähtöpaikkana kultakentille.

Onko mahdollista, että isovaari Erland lähti aluksi monen muun tavoin yrittämään ensin Klondiken kultakentille? Kuullessaan, että Klondiken kentät oli jo otettu kokonaan haltuun, hän olisi suunnannut rajan yli Alaskaan, mahdollisesti Fairbanksiin. Matka Fairbanksista Ophiriin, jonka kultalöydöistä alkoi kiertää huhuja vuoden 1906 aikana, ei ollut enää vaikeakulkuinen, vaikkakin pitkä (noin 500 mailia).

Todennäköisimmät reitit kulkivat kuitenkin Valdez tai Seward -nimisistä kaupungeista rannikolta kohti Fairbanksiä. Valdez oli näistä parempi valinta, koska alkumatkan jälkeen oli mahdollisuus taittaa loppumatka jokea pitkin. Jälkimmäinen reitti oli kulkukelpoinen lähinnä talvisaikaan, jolloin koiravaljakko oli välttämättömyys.

Vuoden 1910 alussa suoritetussa väestölaskennassa Erland joka tapauksessa asui jo Ophirissa. Samalle lehdelle on listattu kolme suomalaista, Erland Oksasen lisäksi Henry Kleimola ja John Handi.  Nämä kolme suomalaista muodostivat yhdessä porukan, jonka pää (head) oli Kleimola ja osakkaita Oksanen ja Handi. Erland Oksasen syntymävuosi oli väestölaskentatiedoissa oikein, mutta saapumisvuosi Amerikkaan oli väärin, 1897, kun oikea vuosiluku oli 1900. Siten voi olettaa, että muidenkin osakkaiden tiedoissa saattoi olla heittoja. Siirtolaisrekisterin Suomesta Amerikkaan siirtolaisiksi lähteneiden tiedoista löytyy kyllä Henrik Kleimola ja Juho Hand -nimiset henkilöt, mutta varmaa vastaavuutta väestölaskennan tietojen kanssa ei ole, heittoa on liikaa.

Ophir oli yksi monista pienistä kullankaivajien asuttamista kylistä tai pikemminkin leireistä (camp) Yukon ja Kuskokwim -jokien välisessä laaksossa Yukon–Koyukuk väestönlaskenta-alueella. Alueen ainoat varsinaisesti kaupungeiksi kutsuttavat olivat Iditarod ja Ruby. Molemmissa ilmestyi myös sanomalehti, Iditarodissa nimeltä Iditarod Pioneer. Yllättäen sieltä löytyi muutama hajamaininta myös isovaari Erlandista.

Iditarodin paikallisessa sanomalehdessä oli usein jopa koko sivun luettelo nimeltä sellaisista henkilöistä, joille oli tullut hakematta jäänyttä postia paikalliseen postitoimistoon. Erlandin nimi esiintyy kuulutuksissa kolmesti vuosina 1910 ja 1911: 18.12.1910, 22.4.1911 (kaksi kirjettä) ja 4.11.1911. Ensimmäisessä on koko nimi, Oksanen Erland, seuraavissa vain etunimen ensimmäinen kirjain. Henkilöä neuvottiin kirjeitä hakiessa pyytämään ”ilmoitettuja kirjeitä”, koska ne laitettiin syrjään eikä enää säilytetty yleisessä lähetyksessä uuden postin kanssa. Vaikuttaa siltä, että Ophirissa ei ollut omaa postitoimistoa vaan posti tuli noin sadan kilometrin päähän Iditarodiin. Kirjeet lienevät tulleet Olga-vaimolta Asikkalan Vesivehmaalta, mahdollisesti myös Sihvolan veljeksiltä.

Ainakin ensimmäisessä kuulutuksessa olleen kirjeen Erland todennäköisesti lunasti jo tammikuun alussa 1911, jolloin hän kirjautui paikalliseen hotelli Iditarodiin. Iditarod pioneer julkaisi usein palstaa nimeltä ”Hotel Arrivals” jossa kerrottiin henkilöiden nimet, jotka olivat äskettäin kirjautuneet sikäläisiin hotelleihin. Iditarod Hotelin lisäksi paikkakunnalla oli ainakin M’Donald -niminen hotelli. Tosin hotelli on aika suureellinen nimitys vaatimattomasta hirsimajasta, mitä ne usein olivat. Erlandin nimi on muodossa Ed Oksanen.

Ed Oksanen on varmasti sama henkilö kuin Erland, sillä paikallislehden heinäkuun 8. päivän numerossa 1916 kerrottiin, että ”W.A. Vinal ja Ed Oksanen, jälkimmäinen vanha Ophir-mies, ovat juuri palanneet Koyukukista ja hankkineet osuuden Bob Creekin alueen nro 3:ssa.”

Alaskan kultakuume oli ohi vuoteen 1918 mennessä. Ophir, Iditarod ja monet muut alueen kaupungit ja leirit kutistuivat kutistumistaan jo sitä ennen ja ovat nykyään täysin autioita. Iditarodin väkiluku oli suurimmillaan heti sen perustamisen jälkeen vuonna 1910, jolloin siellä asui 2500 henkeä. Samana vuonna perustettu sanomalehti Iditarod Pioneer lopetettiin kannattamattomana jo vuonna 1915 jolloin kaupungin väkiluku oli laskenut alle 500 hengen. Myös Ophirin väkiluku oli huipussaan vuonna 1910, silloin siellä asui 120 ihmistä, isovaari Erland yhtenä heistä. Nykyään molemmat paikat ovat täysin autioituneita. Iditarod tunnetaan paremmin samannimisestä koiravaljakkokisasta, virallisesti The Iditarod Trail Sled Dog Race, joka järjestetään maaliskuun alussa ja joka kulkee  Anchoragesta Nomeen. Ophir on yksi kisan pysähdyspaikoista.

*

Lähteet:
Hunt, William R. (1974). North of 53⁰. The Wild Days of the Alaska-Yukon Mining Frontier 1870–1914. Macmillan Publishing Co., Inc. New York.

The Klondike Gold Rush. Curriculum Materials for Washington Schools. Developed by Kathryn Morse.
Center for the Study of the Pacific Northwest. University of Washington Department of History.

Artikkelikuva:
Jokilaivat Prairie Belle ja Nancy Belle laiturissa Iditarodissa. Alaska State Library – Historical Collections.