Vietnamin joulujen jälkeen valmistaudumme pitkästä aikaa aitoon suomalaiseen joulunviettoon. Tosin joulukoristeet ovat suurimmaksi osaksi peräisin Craft Linkin joulubasaarista Hanoista. Vietnamissa myös muodostuivat ne joulutraditiot, jotka ovat tytöille tärkeitä joulun tunnelman luojia.

Annin ja Silvan joulunodotus alkaa aina piparkakkuja leipomalla. Niiden syömisen kanssa on kyllä vähän niin ja näin, taikina vielä maistuu, mutta eivät valmiit piparit. Piparkakkutalo sai tänä vuonna erityisen paksun tomusokerisen lumipeitteen, kun oikea lumi ei ole tyttöjen toiveista huolimatta suostunut vielä pysymään maassa. Valkea joulu on kuitenkin tilauksessa!

Joulukuusi tietenkin myös hankitaan ja koristellaan (aikaisemmin kuusen virkaa toimitti joulutuija, jolla ei ole mitään tekemistä tämän tekstin kirjoittajan kanssa). Lahjat tulee joulupukki jakamaan henkilökohtaisesti. Löysihän pukki tiensä Hanoihinkin, miksei siis Helsingin kotiimme. Materia tuntuu olevan ainakin Annille joulunvietossa hyvin tärkeää: viime vuonna pukki ei suinkaan saanut kaunista kiitosta kirkassilmäiseltä lapselta vaan pettyneen tivauksen "eiks oo enää enempää lahjoja?" Tänä vuonna tytöillä on yksi toivomus ylitse muiden, he haluaisivat nimittäin saada lahjaksi enkelin siivet. Anni lentäisi niillä Australiaan katsomaan koalaa ja Silva lentäisi takaisin kotiin Hanoihin.

Huhtikuun alku oli hienoa aikaa palata takaisin Suomeen. Edessä oli valoisa kevät ja kesä, hiljainen totuttelu suomalaiseen arkeen. Vaikka harmaata arkea onkin ollut ihan riittämiin, on ollut myös ilonaiheita. Annin hyvin alkanut koulu on suurin niistä. Anni ei koskaan oikein viihtynyt vieraskielisessä ympäristössä ja oli todella onnellinen kun pääsi syksyllä aloittamaan suomenkielisen ekaluokan lähikoulun ala-asteella. Annin oma mutkaton suhtautuminen vammaansa on raivannut monta estettä hänen hyväksymisensä tiellä. Suuri kiitos kuuluu myös Annin omalle opettajalle, henkilökohtaiselle avustajalle ja kivoille luokkatovereille. Iltapäivähoito läheisessä päiväkodissa kilpailee kuitenkin suosiosta koulun kanssa, sillä "siellä ei ole läksyjä".

Silva jatkaa, kuljetusongelmista huolimatta, Ranskan konsulaattikoulussa leikkikoulun toisella luokalla. Illalla Silvaa on vaikea saada lähtemään kotiin. "Miks sä tulit taas hakemaan liian aikaisin", kuuluu jokapäiväinen kiukuttelu. Ainoastaan ruoka on kuulemma pahaa, mutta Silvan lempiruoka, vietnamilainen höyrytetty riisi, ei taida kuulua monenkaan koulun ruokalistalle. Koulun vaikutusta tai ei, Silvasta on tullut oikea "petite mademoiselle", jolle mikään ei tahdo olla tarpeeksi "hienoa".

Petri on ennättänyt kotiinpaluun jälkeen käydä jo kertaalleen työmatkalla Vietnamissa, kerran Bhutanissa ja pari kertaa Nicaraquassa (olikohan siinä kaikki?). Tyttöjen viemisten ja hakemisten sekä oman Internet- ja multimedia kurssini suorittamisen kannalta se ei tietenkään ole ollut kovin mukavaa. Mutta turhaan en ole joka aamu kurssille kiiruhtanut: siis katsokaa sillä silmällä näitä sivuja.

Rauhallista, valoisaa joulua ja kaikkea hyvää uudelle vuosituhannelle,

Tuija, Petri, Anni ja Silva

****