Suomen kalliomaalaukset – Bongarin käsikirjan viimeisiä viilauksia tehdessämme halusimme mieheni kanssa harrastaa kokeellista arkeologiaa tutkimalla kalliomaalausten tekoa erilaisilla sidosaineilla ja eri tekniikoilla. Sidosaineiksi valikoituivat yleisimmin veikatut veri, rasva ja muna. Taiteilijaksi valikoiduin minä, tosin ilman meriittejä. Sormen lisäksi tekniikoina käytin kahta erityyppistä puutikkua. Väripigmenttinä käytimme punamultaa, jota otimme heinäkuussa 2012 talteen Puumalan Vetotaipaleen kalliomaalauksen takana
Avainsana: kivikausi
Kalliomaalauksia tulkitessa – unohda Kalevala!
Miksi suomalaisissa kalliomaalauksissa ei ole kuvattu karhua kuin muutamassa harvassa poikkeustapauksessa, jotka nekään eivät ole täysin aukottomasti tulkittavissa karhuiksi? Yleisin selitys on Kalevalaan ja vanhaan suomalaiseen mytologiaan pohjautuva uskomus, että lausumalla karhun oikean nimen manaa sen esiin. Siksi karhua piti kutsua peitenimillä kuten otso, nalle tai mesikämmen. Karhulle on kerätty ainakin parisataa rinnakkaisnimeä. Samalla peitenimien
Sibelius ja Suomen ensimmäinen kalliomaalauslöytö
Ensimmäinen Suomen valtakunnan alueelta tunnettu esihistoriallinen kalliomaalaus löytyi Kirkkonummen Vitträskistä vuonna 1911. Itse asiassa, Suomi ei tuolloin vielä edes ollut itsenäinen valtio vaan autonominen osa tsaari Nikolai II:n hallitsemaa Venäjän valtakuntaa. Taiteilija ja taidegraafikko Oscar Parviainen oli pitkän ulkomaankauden jälkeen äskettäin palannut kotimaahansa ja ostanut Båtstad-nimisen ateljeehuvilan Kirkkonummelta, Vitträsk-järven rannalta. Huvilan tontilla, korkealla rantakalliossa olevan